Jos minne lie polkuni vie...

Tänään on käyty titaanien taistelua, minä vastaan tekemättömät kuukausia rästissä olleet paperityöt. Tällaisia töitä, täytyy lähestyä ovelasti, määrätietoisesti, mutta välinpitämättömästi. Ne eivät ole olleet rästissä kuukausia siksi, että ne noin vain antaisivat selättää itsensä.

Aamupäivällä kävin käsiksi näihin epämääräisiin kuitti ja paperi kasoihin, joiden arkistointi menetelmät eivät  olleet kaikkein johdonmukaisimmasta päästä.

Aloitin kepeästi, viimeisimmästä, kynnys on vielä matala viimeisimmän kohdalla. Se oli kivutonta, mutta Juhlaviikkojen kunniaksi ja opettaakseni itseäni olemaan kiitollinen vain pienistäkin saavutuksista päätin painua lasipalatsin eteen Mannerheimintielle päiväunille.

Tulin kotiin muina miehinä, osa papereista muovipussissa osa sängylle levitettyinä omiin pieniin alakasoihinsa sijoitettuna, mutta suurin osa, vielä täysin vailla paikkaa. Istahdin paperien keskelle, ja jatkoin uuvuttavaa urakkaani.

Pikkarainen, Wilma ja Kalevi

Kun olin saanut suurimman osan lajittelusta tehtyä, päätin lähteä koiran kanssa ulos, ja kun on helsingin juhlaviikot, niin ikinä ei tiedä mitä saattaa tapahtua.
    


Ihan alkumatkasta kohtasimme Kalevin (karkeakarvainen mäyräkoira) ja Wilman (borderterrieri) Töppänän ja kumppanien aikansa juostuaan ympyrää, jatkoimme matkaamme. Kuljimme kaupunginteatterin puistosta alas Tokoinrantaan, ja aloin kiinnittämään huomiota Teltan läheisyydessä oleileviin ihmisiin, niitä oli paljon, ja ne selkeästi odottivat jotain.

Nainen oli varustautunut omilla eväillä

Ransukin oli katsomassa Paulaa

 Illan artisti oli, tättädää: Paula Koivuniemi!

Satuin olemaan teltan takana keikan alkaessa, ja huomasin jääväni katsomaan loppuunmyytyä keikkaa, vain pari metriä viimeisestä penkkirivistä aidan toiselta puolelta tosin. En ole ikinä erityisemmin pitänyt Paula Koivuniemestä, mutta tämä keikka oli magneettinen, en päässyt lähtemään, vaikka tarkoitukseni ei ollut jäädä.

          Paula lauloi uusilla sovituksilla tunnettuja suomalaisia pop kappaleita; Jonna Tervomaata, Yötä, Sielunveljiä, Apulantaa jne. Keikka oli maaginen, intiimi, vangitseva, ja musiikillisesti kiehtova ja kappaleet sovituksiltaan hyvällä tavalla yllättäviä. Alkoi satamaan, eikä minulla ollut sateenvarjoa, mutta en siitä huolimattakaan lähtenyt, tässä vaiheessa Töppänä alkoi tylsistymään, sade lakkasi, ja keikka lakkasi, Paula esitteli bändin ja ihmiset alkoivat valumaan ulos teltasta. Paula veti kuitenkin vielä encorena yhden oman kappaleen, Aikuisen naisen, sade alkoi, fiilis nousi, sade yltyi.

Märkä koira

Lähdimme Töppänän kanssa kotia kohti, ja täytyy sanoa, että oli erinomainen extempore keikka kokemus, erinomainen millä tahansa asteikolla. Ja vaikka paperitöitä riittää vielä huomiselle, olen tyytyväinen ja onnellinen, että altistuin tahtomattani uudelle. Taide kuuluu kaikille myös aidan toiselle puolelle!